Ya te extraño

Viime päivinä oon käynyt piñatoja hakkaamassa....

Viettänyt laatuisaa aikaa ystävien parissa

Matkustanut bussilla puoliksi ulkona roikkuen. Normipäivää täälläpäin..

Sekä nauranut, käynyt leffassa, juonut vanilja cappuchinoja, hiippaillut liian myöhään kotiin ja kärsinyt univajeesta :(

Ya adíoooos!

Una aventura es mas divertida si huele peligro

Yliväsy. Nauratuttaa. Tajusin just että sombreropäinen mies ratsastamassa hevosella keskellä kaupunkia vihannes tai hedelmäkorit satulassa kiinni ei oo mikään harvinainen näky täällä. Enkä oo ees tajunnu ajatella että se on aika hassua, ja aika stereotyyppistä. 

Eniveis. Tiistaina pääsin kokemaan meksikolaista fiestaa aidoimmillaan kun kaverilla oli juhlat. Siis kotipippalot meksikolaisittain. Meininki oli vähän eri mitä suomalaisissa kotipirskeissä. Pääsin opettelemaan perinteisiä tansseja, mm bandaa ja cumbiaa ja pikkasen salsaa ymsyms! Känniörveltää täälläkin kyllä osataan mas o menos. Mutta oli hassunhauskaaaa ja sen semmoista, ja pääsin verestämään vähän ruotsin taitoja kun vastaan tuli henkilö jolla sattui olemaan bestis Ruotsissa. Mutta en oikeesti osaa enää ruotsia ollenkaan. Ainakun koitan ajatella ruotsiks, mun päässä on vaan espanjaa... Joka on vielä suhteellisen huonoa, vaikka paljon onkin oppinut. 

I might be a little hazy but you just cannot deny

Tengo sueño. Taas on viikko vierähtänyt ohitse ihan siivillä, ja kuukausi siitä kun jätin Espanjan taakse tuli täyteen myös äskettäin! En voi uskoo, koska aika on menny törkeen nopeeta! Toisaalta tuntuu, niinkun en ois ikinä ollukaan missään Espanjassa..

Mutta tää viikko on ollut ihana. Alotin yliopistossa, ja mun luokan ihmiset on aivan ihania! En voi olla hämmästelemättä näiden avuliaisuutta ja avoimuutta, ja etenkin kärsivällisyyttä mun kielitaidon suhteen. Perjantaina yksi amiga koulusta heitti mut kotiin ja samalla näytti mulle puoli kaupunkia ja tarjos jätskit. Luokassa koko ajan joku tuo hedelmiä tai keksejä nenän eteen. En vois kuvitella että näin tapahtus ikinä suomalaisessa koulussa uuden opiskelijan liittyessä ryhmään!  Löysin myös itseni opiskelemasta jälleen ranskaa, minkä lisäksi käyn mm. saksan (josta en tajuu sanaakaan...), ja enkun tunneilla. Suhtauduin eka ehkä vähän ylimielisesti tohon enkkuun, ihan lastenleikkiä, mutta se onkin oikeesti haastavaa, silleen sopivissa määrin. Joutuu oikeesti ajattelemaan. 

Vaikka joudun ton koulun takia heräämään n.klo 5 aamulla ja ottamaan busseja sinne ja tänne, sekä kotiin saavuttuani työskentelemään n.puoli 9 asti illalla,  tunnen että energiaa riittää silti, ainakin vielä, vaikka kropassa kyllä tuntee että on paiskittu hommia enemmän tai vähemmän. En vaan voi olla olematta onnellinen. Yhtenä päivänä koulussa jollain tunnilla luokassa istuessani hälinän keskellä, katselin vaan ympärille ja tajusin että tältä tuntuu olla oikeessa paikassa.

Mun täytyy siis aamusin olla klo 6.30 Walmartin pihassa, josta lähtee koulubussi Jeffersonin yliopistolle. Vaikka oon vähiten aamuihminen maailmassa, mua ei harmita herätä noin aikasin. Aamut täällä, kun aurinko ei oo vielä noussut, on ihan järjettömän kauniita. Kun kävelen pysäkille mulle pitää seuraa kirkas tähtitaivas kuineen ja kaukaa loistavat kaupungin valot. Aamut on myös järjettömän kylmiä, koska yöllä lämpötila laskee todella rajusti verrattuna päivään. Se hankaloittaa vähän pukeutumista, koska kun aamulla mun pitää vetää farkut ja pitkähihanen sekä huivi päälle, kuolen päivällä kun lämpö nousee varjossa noin kolmeenkymppiin. 

Tänään auringossa muutaman tunnin maattuani sain jonkinasteisen auringonpistoksen ja kirkkaan pinkin naaman. Tää aurinko on vaan iholle ihan järjettömän agressiivinen. 

Huomenna aion keskustaan parin luokkakamun kanssa ja illalla leffaan. Mulla on vapaapäivät yleensä sunnuntaisin ja maanantaisin, mutta tällä viikolla pidän tiistain vapaana, ja lähen sekkailemaan :--)