Sin embargo, México, te extraño tanto, y extraño a todas las lindas personas que hicieron mi año inolvidable! En este momento tengo tantas ganas de sólo regresar inmediatamente, pero tengo que seguir acostumbrandome a Finlandia de nuevo.... Es un cambio muy grande y hay que trabajar duro, pero espero que pronto pueda tener a mi lado la persona que cambió mi vida totalmente. Algún día regresaré, eso es seguro!
Reilu viikko on tullut vieteltyä jo täällä pohjosessa ja tunteet on vieneet taas laidasta laitaan. Mun kohalla se ei nyt oo mitenkään harvinaista, mut nyt sitä on ehkä tapahtunut enemmän kun normitilanteessa. Välillä ei tunnu miltään. Välillä tuntuu niinkun ei olis ollutkaan koskaan missään. Välillä havahdun ja mietin " mitä hittoo mä taas täällä teen?"... Välillä masentaa, välillä helpottaa...
Lähtö Meksikosta oli vaikea ja mahanpohjaa ilkeästi polttava, mutta tällä kertaa silti jotenkin rutiininomaisempi kun kesällä... Heipat oon joutunut sanomaan neljä kertaa viimesen vuoden aikana, ja maisema on vaihtunut melko tiuhaan, että vaikka sen hyvästelyprosessin mieluusti jättäisinkin tekemättä, ja ne itkut itkemättä, alkaa se tuntua jo hieman arkisemmalta kun vuosi sitten Espanjaan lähtiessä.
Tällä kertaa myös tänne tulo tuntuu vähän erilaiselta. Tällä kertaa mun oma asenne on vähän erilainen. Mulla on yritystä taas sopeutua omaan kotimaahan, ja yrittää säilyttää positiivisuus loskan ja harmauden keskellä, mikä on oikeesti vaikeaa vuoden auringon, kuumuuden ja kunnon valoannoksen jälkeen... Kesällä tänne tullessani kaikki lähinnä ärsytti. Ihan kaikki suomalainen. Paluukulttuurishokki oli niiin paljon, paljon pahempi kun tällä kertaa. Nyt tiesin enemmän, mitä odottaa palatessa. Joka tapauksessa en tälläkään kertaa oo ihan shokitta jäänyt... Missä on kaikki ihmiset kaduilta? Missä on hymyt ja katsekontaktit, smalltalkit? Missä on ne porfavor -loppuiset pyynnöt? Missä on compermiso? Miten käyttäydyn? Eikä kukaan sano "salud" kun aivastan!
Tällä kertaa myös tänne tulo tuntuu vähän erilaiselta. Tällä kertaa mun oma asenne on vähän erilainen. Mulla on yritystä taas sopeutua omaan kotimaahan, ja yrittää säilyttää positiivisuus loskan ja harmauden keskellä, mikä on oikeesti vaikeaa vuoden auringon, kuumuuden ja kunnon valoannoksen jälkeen... Kesällä tänne tullessani kaikki lähinnä ärsytti. Ihan kaikki suomalainen. Paluukulttuurishokki oli niiin paljon, paljon pahempi kun tällä kertaa. Nyt tiesin enemmän, mitä odottaa palatessa. Joka tapauksessa en tälläkään kertaa oo ihan shokitta jäänyt... Missä on kaikki ihmiset kaduilta? Missä on hymyt ja katsekontaktit, smalltalkit? Missä on ne porfavor -loppuiset pyynnöt? Missä on compermiso? Miten käyttäydyn? Eikä kukaan sano "salud" kun aivastan!
Tietenkin löytyy myös paljon asioita mitä oon kaivannut täältä: perhe ( KOIRAT) , ihanat kaverit joiden kanssa ei juttujen taso ikinä muutu suuntaan tai toiseen, vaikka porukka ois ollut vuoden eri teillä. Sitä, että voi vaan soittaa toiselle kun tuntuu siltä, tullen ymmärretyksi sepostamatta smalltalkeja ja koko elämänsä historiaa läpi. Sitä, että suihkusta tulee oikeesti kuumaa vettä. Ja että sitä vettä tulee millon haluaa. Sitä että talossa sisällä on lämmin. Sitä, että voi liikkua yksin myöhään ulkona. Sitä, ettei tarvitse vilkuilla julkisilla paikoilla jatkuvasti onko laukku vielä siellä mihin sen jätin, ja että reppua voi huoletta oikeasti pitää siellä selkäpuolella käsivarrella suojaamisen sijaan.
On mulla silti ikävä takaisin. Vaikka tiedänkin, että nyt on aika taas ottaa vähän aikaa rauhassa rahaa säästellen ja kun se aika koittaa, hypätä taas uusiin seikkailuihin. Etenkin tätä tekstiä kirjottaessa alkaa kaikki muistot ja kasvot valtaamaan mieltä ja tulee olo, että tekee vaan niin mieli takasin lämpöön niiden ihmisten kanssa. Mutta joskus täytyy aloittaa uuden sivun kirjoittaminen.
