Eikä oo ollut sellasta kertaa Meksikossa että en joudu kärsimään vatsallani - tällä kertaa kuitenkin mahassa riehui pahemmin kun koskaan ja luulin jo että neljän päivän sisään kahden lääkärikäynnin jälkeen tiputus odottaa mua, mutta onneksi olo alkoi helpottua muutamia päiviä sitten. Kuumuus, kosteus, kamala univaje, nestehukka, järkyttävä kuvotus ja se että mikään, edes vesi, ei pysy sisällä on painajaismainen yhdistelmä. Voin kuulostaa tosi ylidramaattiselta mutta se oli myös henkisesti aika rankkapaikka, vielä kun oon niitä ihmisiä joiden mieli ja maha elää täysin symbioosissa. Toivoin lähinnä että saisin nukahtaa johonkin lumihankeen. Nää vajaa pari viikkoa onkin ollut taas aika ääripäästä ääripäähän menoa. Kun aloin voimaan paremmin aloin myös tajuamaan miten ihania asioita täällä taas onkaan. Talojen kirkkaat värit, ihmisten hymyt, musiikki, pyykit kuivumassa talojen katoilla, aurinko, meri, ja nyt varsinkin ruoka (ah miten oon juhlistanut sitä että pystyn taas syömään xD) on alkanut tuntumaan taas niin energiaa antavalta.
Se on kumma miten yleinen ilmapiiri vaikuttaa omaan fiilikseen niin paljon, vaikka sitä yrittää aina muistuttaa itelleen että ei se oma onni riipu kun omasta asenteesta.
