Mä tuun kylmästä lämpimään, ja vaikka ootkin kaukana siellä

17 päivää! Mitä vitsiä tapahtuu. Latvian, Englannin ja Portugalin kautta mun pitäisi lopulta päätyä Espanjan Vigoon ihan itsenäisesti.  Täyttä hulluutta, musta ei tunnu yhtään et oon muuttamassa. Kuka tulisi takomaan mun päähän tän kaiken, että alkaisin tekeen asioiden eteen jotain ennen kun on oikeesti lähtöaamu? Ei mulla oo hajua mitä pakkaan, mihin pakkaan, millon pakkaan - vielä täytyy tehdä maistraattiinkin jotain muuttoilmotuksia sun muita! Tuntuu että elämässä tapahtuu tällä hetkellä paljon enemmän kun mihin kerkeisin keskittymään, enkä osaa yhtään ajatella tätä päivää pidemmälle. Tavallaan...

Tässä kun alkaa oikeen miettimään ja lietsomaan itsellensä paniikkia niin takaraivoon hiipii kaikenlaisia ajatuksia; mitäjosmitäjosmitäjos....? Aion työskennellä vuoden au pairina. Mitä jos en osaa hoitaa lapsia? Mitä jos pilaan kaikki ruoat joita yritän tehdä? Mitä jos mun isäntäperhe antaa mulle kenkää heti kättelyssä kun en osaakaan mitään? Nojoojoo, en mä täysin tosissani itsestäni ihan noin ajattele enkä ihan niin pimahtanut oo että näitä pyörittelisin päässäni jatkuvasti - en mä ehkä sillon olis mihinkään lähdössä. Mutta mä en myöskään oikeen osaa ottaa rauhassa kovin montaa asiaa tässä elämässä (lue: mitään). 

En oikeestaan tiedä miks päädyin valitsemaan just Espanjan. Texasissa vietetyn viime kesän jälkeen mun elämää on hallinnut päällimmäisenä ajatus "pakko päästä pois täältä". Kotiinpaluu otti koville niiden viiden viikon jälkeen... Hassua miten niin lyhyt aika voi muuttaa ihan kaiken. Olin kuitenkin pitkään vielä tänä syksynäkin lähdössä Tukholmaan työnhakuun, mutta sitten kelailin vähän aikaa, ja seuraavana hetkenä olinkin tekemässä aupair -hakemuksia, ja Espanja sattui yhdeksi mun toivemaista.
Viime kesänä opin myös ensimmäiset (ja epäilemättä hyödyllisimmät ehhe) lauseet espanjaks, nyt oonki ihan hulluna siihen kieleen. Mulla on myös pidemmän aikaa ollut pakonomainen, oikeesti pakonomainen, tarve päästä Meksikoon, Väli-Amerikkaan ja muutenkin Atlantin toiselle puolelle tällä kertaa sinne päiväntasaajan eteläpuolelle ja siellä jos missä espanjan kielitaidosta olis varmasti hyötyä. Toivottavasti se oliskin mulla vuoden päästä hallussa edes jotenkin! Who knows missä sitä sillon taas ollaan.

En kyllä välttämättä olisi uskonut että pääsen vielä tän vuoden puolella oikeasti pois Suomesta, varsinkin kun musta tuntuu että ihan vasta  sieltä rapakon takaa palasin. Ei mun pää  kestäiskään tätä paikkaa enää yhtään pidempään, joten täytyy olla  kiitollinen että pääsen lähtemään!

Anywaay, nyt kun tässä oon kirjottanut lähes koko elämäntarinani, aloin miettimään että tuntuupa  oudolta kirjottaa blogia. Perustin tän kuitenkin lähinnä sitä varten että äiti tietää että oon elossa, sitten joulukuun 12. jälkeen! Heh.


Kuvat weheartit.com