Say "try me" instead of "why me"

Hyvää ystävänpäivää hitusen myöhässä! Kunnon stressiviikon jälkeen vapaapäivä maistuu ihanalta. Arki täällä on lähteny käyntiin ja vauvahärdellissä kahden enemmän tai vähemmän uhmaikäisen jäbän hoitaminen ei oo aina ihan helpoimmasta päästä. Sebastian kaksivee ei myöskään puhu vielä kovin hyvin, mikä tuo lisähaastetta sikäli kun en normiespanjaakaan kaikissa tilanteissa ymmärrä. Mutta sille päälle sattuessaan noi lapsukaiset osaa kyllä olla sulosia. Tosiaan tähän perheeseen saapui reilu pari viikkoa sitten pikkunen tyttövauva. 

Sain ystävänpäivälahjan!

Hyvä asia on, että mulla on aika vapaat kädet noiden lasten kanssa, ja aikalailla mielikuvitus leikkien rajana. Mutta se tuo myös kyllä ihan tuntuvasti vastuuta... Joka stressaa mua aika ajoin ihan kiitettävästi, noi muksut on todella nopeita toisinaan .... Yleensä vietetään päivät ulkona, kun Meksikossa ei tunneta huonoa säätä. Paitsi mitänyt joskus jokunen hurrikaani iskee. Tää aurinko on myöskin tosi petollinen täällä, kun ei iholla tunne että se edes polttais, mutta kun yks päivä istuin vartin auringossa ja poltin olkapääni, vaikka  en oikeesti pala juuri koskaan. Nyt mulla onkin noin kymmenet eri rusketusrajat eri paidoista ja kengistä. Turhan paljoo en oo kerenny arskaa ottamaan kun vapaa-aika menee yleensä kaupungilla pyöriessä, ja muutenkin noin puolen tunnin auringossa makoilun jälkeen kuolee kuumuuteen. Ja se on jo jotain, koska rakastan kuumuutta ja auringon poltetta ja muunmuassa Texasissa 40 asteen lämpötiloissa en muuta tehnytkään kun makasin auringossa. 

Mutta paljon oon kerennyt tekemään ja näkemään. Oon matkustanut paljon lähikaupungeissa ja törmännyt erilaisiin tyyppeihin. Kävin Patzcuarossa, jossa hedelmiä koko päivä syötyäni kärsin seurauksista seuraavan viikon... Aivan järkyttävä olo, sanonpa vaan. Tänään viimeks nettikahvilassa istuessani muutama amigo tuli sinne kitaroineen ja pienen smalltalkin jälkeen hyppäsin niiden messiin ja päädyin soittelemaan ja laulelemaan Dust in the Windiä ja Let it Be:tä keskuspuistoon haha. Vaihdettiin facebookit ja nähdään pian uudestaan, ainakin toivon mukaan! Symppistyyppejä. 

Viime maanantaina matkustin bussilla turistelemaan ja nauttimaan luonnosta vuorelle, missä monarkkiperhoset talvehtii. Törmäsin taasen bussissa muutamaan tyyppiin jotka tarjoutu pitämään seuraa. Otettiin auto alle ja lähdettiin kohti kyseistä paikkaa, jonne sitten ratsastettiin loppumatka hevosen selässä. Oli ihan mieletöntä! 

Ensi viikolla pääsen mitä luultavimmin alottamaan kursseja lukiossa/yliopistossa, mm. futisjoukkueeseen ja opiskelemaan kieliä!

Ainiin ja sain uuden ystävän: 

Katukoiranreppana on eksynyt tähän naapurustoon ja linkuttaa takajalkaansa :( toivoisin että voisin tehdä jotain...sillä on ihanat siniset silmät! Mutta ainakin se on löytänyt kaverin tosta naapurin koirasta, ja nyt se nukkuu sen kanssa tossa aitauksessa.

But still I cannot see, if the savage one is me, how can there be so much that you don't know

Mun matka Meksikon Moreliaan alkoi viikko sitten lauantaina kun juoksin kaatosateessa bussipysäkille, josta suuntasin Vigon keskustaan, josta taas suuntasin bussiasemalle, josta lähdin bussilla kohti Portugalia ja Porton lentokenttää. Kuvassa mun kaunis aamupala :--) Portossa odottelua oli n. 7 tuntia, ennenkun mun lento lähti kohti Madridia. Joo, hullua että mun piti eka mennä Espanjasta Portugaliin ja sieltä taas Espanjaan. Mutta ensimmäinen helpotus oli kun sain lähtöselvityksen tehtyä mun matkalle, mikä eisiis ollut mikään itsestäänselvyys, kun lensin siis USAn kautta, ja ne ei siihen koneeseen päästä ilman asianmukasia dokumentteja, mitkä sain hommattua vasta muutamaa päivää ennen lähtöö. Ja vaikka soitin kaikki mahdolliset suurlähetystöt, niin Meksikon kuin USAnkin, en saanut kun väärää infoa ja jouduin kaikesta ottamaan selvää ihan omin avuin. Joten siis jouduin ostelemaan vähän extralentolippuja Meksikon rajan yli että ne hemmot USAssa ois tyytyväisiä. Eli siis reissu Guatemalaan tiedossa huhtikuussa hehhe:--) 

Madridissa odottelua oli tiedossa 17 tuntia, mikä menikin ihan rattoisasti skypetellessä ja jäädytettyä jogurttia syödessä! Sain nukuttua yhteensä ehkä tunnin, niiden hemmetinmoisten lentokenttäkuulutusten takia... Mutta sieltä pääsin onnellisesti Dallasiin lähtevään koneeseen Jenkkilän turvahaastattelujen jälkeen... 

11 tunnin lento rapakon taakse meni yllättävän nopeesti panikoidessa tulevaa maahantuloprosessia ja tullitarkastuksia, jotka  lopulta menikin tosi leppoisasti kun se immigration -setä vaan heitti läpyskää ja kyseli kuulumisia. Dallas Forth Worthin kentällä odottelua oli jälleen 17 tuntia, ja tälläkertaa sain kunnon yöunet Starbucksin sohvalla ahh:--) ja kenttä oli muutenkin niin viihtysä ja täynnä hupaisia tyyppejä, mm. laulavia lentokenttävirkailijoita, joten ei käynyt aika pitkäks! Tehtävänä oli enää yksi lähtöselvitys, ja se oli kohti Meksikoa. 

 

Cosmo & banana split kun kerran Amerikassa oltiin :::) 

Voitteko kuvitella helpotuksen määrää kun Dallasissa sain vihdoin Morelian boarding passin, joka oli varustettu tolla leimalla!! Tässä vaiheessa luulis että oisin ollu niin väsyny etten jaksa enää stressata, mutta mielessä pyöri silti kauhuskenaariot Meksikon tulleista ja maahantulosta, joka oli kuin olikin helpointa ikinä. Morelian lentokenttä oli tosi pikkuruinen ja huumekoirat hyppi laukkuhihnoilla. Lentokoneesta oli henkeäsalpaavat maisemat vuoristoineen!

Lentokentällä vastassa mua oli mahtava perhe, ja oon enemmän kun kiitollinen että löysin tällasia ihmisiä elämääni. Espanjassa näin ja koin paljon enemmän pahassa kun hyvässä, mutta kai silläkin joku tarkotus oli! Ja oon niin onnellinen siitä että älysin tehdä asialle jotain ja vaikka se tie oli pitkä ja tuskainen, tuntuu että nyt oon oikeella polulla.

It's a new plan, it's a new land and it's waiting for me, here I am

En kestä että mun matkalaukkuun oltiin lätkästy tollanen lappu xD

Hola Meksikosta. En vieläkään voi uskoo että voin sanoo ton ääneen? Monen mutkan kautta löysin vihdoin tieni tänne. Lähtöö edeltävä viikko oli hulluin mun elämässä. En oikeesti tienny että semmonen stressimäärä on olemassa. Sanonpa vaan että älkää kukaan ikinä käyttäkö USAa välilaskupaikkana... Se maa voi tehdä elämästä hankalaa maahantuloprosesseineen....ainakin tässä tapauksessa. Mutta nyt ehkä uskallan ainaki puoliks huokasta helpotuksesta kun oon tänne päässy sen kaiken hulluuden ja yli 50 tunnin matkustamisen jälkeen (halvimmat lennot hehe..). Vajaassa viikossa oon oikeesti kerenny rakastumaan tähän maahan. Oon syöny meksikolaista (ruokaasiis, mikä on kyllä kaikkee muutakun sitä amarillopanchovillatexmexjutskaa) yllinkyllin ja ollut onnellinen. Rakastan tätä kaupunkia ja näitä ihmisiä. Oon leikkinyt lasten kanssa ja oppinut hurjasti espanjaa! Oon istunut aamuauringossa kahvilla ja kiertänyt meksikolaisia markkinoita ja marketteja ja halunnut ostaa kaiken ruuasta koruihin ja unisieppareihin.

 Mutta tulin sanoon vaan pikaheipat, nyt mä meen nukkumaan! Hasta luego!